Maailma on muuttunut siten, että kaikki on nykyään pätkinä. Mikään ei ole pysyvää tai jatkuvaa ja aina kannattaa olla ajan hermolla, valmiina muutokseen.
Työsuhde on pätkitty pieniin YT-neuvottelujen välisiin paloihin ja jokainen irtisanomiskierros aiheuttaa työpaikalla kriisin. Olenko se minä, lähin työkaverini, ystäväni tai sukulaiseni joka nyt todetaan tarpeettomaksi ja saa poistua tai pahimmillaan saatetaan oven ulkopuolelle. Omalle kohdalle satuttua on vain kerättävä itsensä ja aloitettava uransa alusta.
Kaverisuhteet on pätkitty koska maailma muuttuu niin nopeasti, että harva pystyy asumaan samalla paikkakunnalla tai jopa samassa maassa kovin pitkään. Ensin on päiväkotikaverit, joista osa katoaa jo ala-asteella, osa yläasteella ja loput ammattikoulussa tai lukiossa. Jokaisessa vaiheessa tilalle tulee uusia pätkäkavereita vain kadotakseen uuden vaiheen alkaessa. Sama jatkuu työelämässä ja kaveripiirissä muutenkin. Matkalla saattaa pysyä pari parasta kaveria, kunnes toinen tekee itsarin avioliiton päätyttyä ja toinen ajaa mopolla jäihin. Koko elämän mittainen kaveruus on harvojen herkkua.
Parisuhteet on pätkitty palasiin koska arvomaailma on rapautunut. En tiedä enää ainoatakaan parikymppisenä solmittua, loppuelämäksi vannottua, avioliittoa. Ensin on teinisuhteet sitten opiskelusuhteet ja päästään liittotasolle. Jotakin tapahtuu nuorimman lapsen ollessa 4-6 ja erotaan. Sitten tulee nopeampia ja nopeampia pätkäsuhteita, koska enää ei haluta nähdä vaivaa kun kerran olen sen jo tehnyt. Nykyaikana helppo ja nopea on valttia, myös parisuhteissa.
Perhesuhteet on pätkitty palasiin kaksi viikkoa kerrallaan tai joka toinen viikonloppu. Ei siinä ehdi mitään kasvatusta tekemään, kun jo pitää lapsen vaihtaa paikkaa. Yleensä vanhemmat vielä riitelevät asioista ja mikään järkeväkään kasvatumetodi ei käy. Lapset oppivat olemaan aina laukku pakattuna, ilman pysyvää kotia, kiertolaisena.
Elämämme on pätkitty palasiksi. Jatkuvuus ja pysyvyys on uhrattu kvartaalitalouden ja itsekkyyden alttarille.
