Jokaisella elämässä tulee aika, jolloin tuntuu että pitää liikkua eteenpäin. Näitä kutsutaan kolmen-, neljän-, ja viidenkympin villityksiksi. Ikä ei sinänsä laukaise naisilla kuin lapsentekokriisin, elämänvaiheet vain osuvat tiettyn ikähaarukkaan.
Löytyy ihastuttava poikaystävä, voi miten ihanaa. Sillä on työ ja auto ja rahaa. Sillä on myös jo kämppä jonne voin muuttaa, ihana ”elämäni mies”. Tämä aika on yleensä myös opiskeluaikaa jolloin tarvitaan opiskelunaikainen rahoittaja, vaikka tätä ei nainen tiedosta tai tunnusta. Nuoren naisen elämä on ihanaa.
Siinä elellään omaa kotia rakentaen, poikaystävä käy töissä ja tyttö opiskelee paremman tulevaisuuden toivossa. Suunnitellaan oman perheen perustamista ja talon hankintaa, kunhan saadaan opiskelut hoidettua alta pois. Miehelle tämä on parisuhteen parasta aikaa, loppuelämän parisuhde meneekin vitutuksen merkeissä.
Ensimmäinen kriisi tulee siinä samaan aikaan kun opiskelu päättyy ja pitäisi saada työpaikka. Nainen kokee, että hänen pitää nyt itsenäistyä ja ottaa oma elämä haltuun ja onhan se ensikertaa elämässä aika haasteellista. Nyt katsotaan onko ”elämäni mies” sellainen jonka haluan loppuiäkseni, no ei se ole ja etsitään uusi ”elämäni mies”. Kiitos opiskelutuesta, succer.
Nyt naisella on uravaihe menossa ja siinä kokeillaan kaikennäköistä miesmallia. Uraa auttaa myös kaikenlainen flirttailu ja sopivasti firman juhlissa patjailu. Kiitos urasta, succer.
Nainen tulee jo melkein omin avuin toimeen, mitä nyt korttiluotto on tapissa ja osarilla on ostettu kengistä lähtien, mutta muuten kyllä. Suuresta tarjonnasta väkisinkin löytyy uusi ”elämäni mies”, vaikka useamman kerrankin. Jokatapauksessa on löytynyt sellainen perheenperustajamalli jonka kanssa voi perustaa perheen.
Tässä vaiheessa tehdään lapsia, rakennetaan talo ja samalla hoidetaan uraa ja parisuhdetta. Onhan tuossa aivan sairaasti työtä ja nykyään ei enää ole isovanhempia, setiä, tätejä tai muitakaan sukulaisia auttamassa perheen arjessa. Kukaan ei pysty hoitamaan näitä kaikkia yhtäaikaisia töitä täydelliseti. Mies valitsee loogisesti itselleen tärkeimmän, joka voi olla näistä mikä tahansa, ja tekee sen hyvin muiden kustannuksella. Nainen taas kokee riittämättömyyttä kaikkia asioita hoitaessaan ja uuvuttaa itsensä täysin.
Toinen kriisi tulee väsymyksestä perheen arjessa ja silloin ei haeta niinkään ”elämäni miestä” vaan pelastusköyttä jonka avulla pääsee pois tukalasta tilanteesta. Tässä vaiheessa kuullee usein puhuttavan ”itsenäisyydestä”, ”omasta ajasta” ja ”itsensä löytämisestä”. Tosiasiassa nainen etsii pelastajaa pahalle ololleen, eikä ymmärrä että vain hän itse voi itselleen jotakin tehdä. Selkeä asioiden tärkeysjärjestys Lapset, perhe ja parisuhde ja vasta sitten työ, kaverit ja huvitukset ei löydy sokkeloisesta naisen päästä. Nyt jaetaan talo, auto ja lapset siten että nainen jää lapsien kanssa uuteen, hieman kesken olevaan, taloon ja mies muuttaa pois. Kiitos talosta, succer.
Taloon muuttaa uusi mies ja koska talo on naisen on kaikki määräysvalta myös naisen. Lapset ovat naisen, piha on naisen, kaikki on naisen. Jokainen ymmärtää että ei tuosta voi tulla mitään järkevää suhdetta ja näitä isäpuolia vaihtuu puolenvuoden välein. Sitten löytyy voittaja, jonka kanssa nainen haluaa jakaa kaiken. Mies on kuten hänen oma miehensä oli, mutta vain eri mies. Miehellä on myös lapsia ja muodostetaan uusioperhe. Taas on kaikki hyvin, vähän aikaa. Lapset alkavat kapinoida uutta perhettä vastaan ja naisella on omat lapsensa ja miehellä omansa. Vastakkaisasettelu on valmis. Tapellen mennään muutama vuosi, kunnes jompikumpi kyllästyy ja mies saa lähteä.
Nyt on se hetki naisen elämässä kun etsitään elämän tarkoitusta… hienoista kivistä, unisieppareista, kivoista elämänhallinitakursseista tai muusta henkisen kasvun maailmasta. Nainen raukka kun ei ymmärrä, että se on tässä. Muuta ei ole, eikä tule, piste. Loppuelämä naisella meneekin vanhoja asioita kavereidensa kanssa muistellen, mitään asiaa valmiiksi saamatta tai mitään enää saavuttaen.
